Adèle Salonen
"Hei, on ilo liittyä mukaan Tapiolan Voimistelijoiden iloiseen ja vireään joukkoon.
Ohjaamisesta & työstäni:
Vuosikymmenten aikana minulle on kertynyt työkokemusta ryhmäliikuntaan suuntautuneena fysioterapeuttina erilaisten tuntisisältöjen ohjauksissa eri ikäisille ja kunto- ja taitotasoille.
Vastuunkanto hyvinvointikursseista, virikepäivistä ja osallistuminen yliopiston tutkimushankkeisiin ovat myös olleet osa työtäni
Ohjaustani luonnehtii vaihtelevat tunnit, joissa tarjoan osallistujille liikkeisiin turvalliset ja tarvittaessa myös kevyemmät vaihtoehdot. Tunneilleni jokainen on tervetullut mukaan oman kuntonsa kanssa.
Musiikki on lähellä sydäntäni ja tärkeä osa tuntejani. Olen toiminut useampia vuosikymmeniä musiikin eri lajityyppien ympäröimänä Sibelius-Akatemiassa kehonhuollon opettajana.
Itsekin olen harrastanut kuorolaulua ja pianon soittoa.
Nykyisin nautin pyöräilystä, luonnossa liikkumisesta marjastaen ja sienestäen, vesijuoksusta, hiihtämisestä ja kulttuurista sekä erilaisista vapaaehtoishommista.
Ohjaamiseni alkoi aikoinaan Otaniemen opiskelijoista Otahallin isossa hallissa. Jos olet ollut mukana tuossa 200-300 jumppaajan ryhmässä, niin tule hihkaisemaan 🎶 ♥ Enpä ole päässyt kauaksi lähtöpisteestä - Otaniemestä Tapiolaan😄.
On hienoa, että olet päättänyt kohottaa elämänlaatuasi ja osallistua Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikuntaan.
Tervetuloa minunkin maanantain RVP ja / tai Circuit training- tunneille.
♥ Adèle"