Uutiset 2008

Elegia lopettaa25.8.2008
Elegia päättää pitkän ja menestyksekkään kilpauransa. Joukkue saavutti uransa aikana lukuisia palkintosijoja sekä vapaa- että välinesarjoissa, näiden joukossa viisi mestaruutta tyttösarjoissa ja neljä SM-kultaa eri ikäluokissa. Elegia edusti Suomea kolmesti joukkuevoimistelun MM-kisoissa: Tampereella 2006, Espanjan Saloussa 2007 ja Kanadan Torontossa 2008.

Elegian valmennuksesta vastasi kevääseen 2006 asti Anneli Puotila. Kaksi viimeistä kautta vastuuvalmentajana toimi Kirsi Lipponen.

Viimeisellä kaudellaan keväällä 2008 Elegia saavutti SM-hopeaa naisten sarjassa ja sijoittui toiseksi kotimaisissa MM-karsinnoissa. Joukkueeseen kuuluivat Noora Hannula, Maija Hartikainen, Elina Lammintausta, Eeva-Leena Niemelä, Tytti Rekosuo, Outi Saari, Heini Sainio ja Elsa Välimaa sekä apuvalmentajana Satu Eerola.

Elegia kiittää tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan yhteisistä vuosista!

 

 

MM-kisat 13.-14.6. Torontossa24.6.2008
Elegia sijoittui MM-kisoissa jälleen kymmenenneksi ja karsiutui maakiintiön takia finaalista. Tulos oli pettymys, sillä edellytykset loppukilpailupaikkaan ja korkeaan sijoitukseen olivat paremmat kuin koskaan. Joukkue oli erinomaisessa fyysisessä kunnossa ja kisasuoritus oli kauden parhaita.

”Meidän kohtalomme ratkaisi se, että jouduimme jälleen kerran kisaamaan ns. kylmässä ryhmässä. Pisteemme eivät missään tapauksessa olleet oikeudenmukaiset, mutta mitä on tehtävissä - valitusmahdollisuutta ei ole. Ei auta, että näemme videolta, että suorituksemme oli virheettömämpi ja teknisesti tasokkaampi kuin suurimmalla osalla kärkeen sijoitetuista joukkueista”, toteaa valmentaja Kirsi Lipponen. ”Kisojen tuloksia ja tuomareiden suoriutumista ei arvioida missään jälkikäteen, vaan epäoikeudenmukainenkin tulos jää voimaan. Tämä on joukkuevoimistelun ehdoton heikkous kilpailulajina.”

MM-kisassa joukkueet jaetaan ns. kuumaan ja kylmään ryhmään. Aikaisempina vuosina Suomi on sijoittanut kuumaan ryhmään kaksi MM-katsastuspisteiden perusteella parasta joukkuetta, mutta tänä vuonna käytäntö yllättäen muutettiin juuri MM-kisojen alla. Kylmässä ryhmässä pisteet jätetään lähes säännönmukaisesti kuuman ryhmän joukkueita matalammalle.

”Olen ylpeä tytöistä, jotka jaksoivat täysillä kauden loppuun asti, vaikka tuntui että meiltä vaadittiin koko kauden ajan enemmän kuin kilpakumppaneiltamme – laadukkaampia teknisiä osia ja virheettömämpää suoritusta. Elegia on hieno joukkue ja tytöt olisivat ansainneet enemmän”, Kirsi Lipponen kuvaa tunnelmia kauden päätteksi.

Elegia jälleen MM-kisoihin!13.5.2008
Elegia valittiin jo kolmannen kerran edustamaan Suomea maailmanmestaruuskisoihin. Elegian lisäksi maajoukkueeseen valittiin tänä vuonna Olarin Voimistelijoiden Deltat ja Ampeerit.

Kaksi viimeistä MM-karsintanäyttöä annettiin 10.5. Jyväskylässä, jossa Elegia (pisteet 18,55 ja 19,05) nousi viimeisen näytön pisteillään aivan Deltojen kantaan (19,15 ja 19,10). Ampeerit (18,25 ja 18,30) oli karsinnan kolmonen.

- Meidän ja Deltojen välille tehty piste-ero tällä kaudella, etenkin SM-kisojen finaalissa, oli todellinen pettymys. Elegia on teknisesti taitava joukkue ja suoritukset ovat olleet erittäin hyviä. Vasta katsastusten 4. näytön pisteet olivat sitä tasoa, jota olisimme ansainneet jo SM-kisoissa. Mutta kuten tiedämme, tämä on arvostelulaji, Elegiaa valmentava Kirsi Lipponen summaa kauden tunnelmia. Sekä Espanjan maailman cupissa että MM-kisoissa tavoitteenamme on tehdä huippusuoritukset. Hyvällä suorituksella meidän pitäisi ilman muuta olla kahden parhaan suomalaisen joukossa ja saavuttaa finaalipaikka, sillä vaikka Ampeerit on taitava joukkue, tytöt ovat vielä nuoria eivätkä teknisiltä taidoiltaan ja ilmaisultaan yllä Elegian tasolle. Mitä tahansa tietysti saattaa tapahtua. Kansainväliset kisat ovat tässä lajissa ikävä kyllä aivan oma fooruminsa.

Seuraavaksi Elegialla on vuorossa maailman cupin 3. osakilpailu Espanjassa 23.-25.5. Maailmanmestaruudesta kisataan Kanadan Torontossa 12.-14.6.


TULOKSET
MM-karsinta 3. ja 4. näyttö, 10.5.2008 Jyväskylä

1) OVO Deltat (3. näyttö 19,15 ja 4. näyttö 19,10)
2) TapVo Elegia (18,55 ja 19,05)
3) OVO Ampeerit (18,25 ja 18,30)
4) Kemin Into Zircone (17,35 ja 17,25)
5) VVS Tiklit (17,30 ja 17,40)
6) HeKo Hämppikset (16,40 ja 16,20)
7) JNV Sirius (16,25 ja 16,40)
8) JäV Freyat (16,00 ja 15,80)
9) TuPy Sudenkorennot (15,40)
10) LaTyStellaria (15,90 ja 15,70)

Lopulliset MM-karsintapisteet (yhteensä neljä näyttöä)

1) OVO Deltat 40
2) TapVo Elegia 36
3) OVO Ampeerit 32
4) Kemin Into Zircone 27
5) VVS Tiklit 26
6) HeKo Hämppikset 19
7) JNV Sirius 13
8) JäV Freyat 11
9) TuPy Sudenkorennot 9
10) LaTy Stellaria 7

Hopeaa SM-kisoista6.5.2008
Elegia sijoittui toiseksi 3.-4.5. pidetyissä SM-kisoissa.
Seuraavana on vuorossa maajoukkueen katsastuskilpailu Jyväskylässä.

SM-kilpailujen kokonaiskilpailun tulokset:

Naisten sarja
1. Olarin Voimistelijat, Deltat 18,50 + 19,15 = 37,65
2. Tapiolan Voimistelijat, Elegia 18,20 + 18,30 = 36,50
3. Turun Pyrkivä Sudenkorennot 16,05 + 16,05 = 32,10
4. Lahjan Tytöt, Stellaria 14,90 + 15,60 = 30,50
5. Helsingin Kotkat, Miirut 14,85 + 15,45 = 30,30
6. Keravan NV, Scarlett 12,85 + 13,95 = 26,80
7. Turun Jyry, Mosquito 10,50 + 10,35 = 20,85

Sarja 16-18-vuotiaat
1. Olarin Voimistelijat, Ampeerit 17,65 + 18,15 = 35,80
2. Kemin Into, Zircone 16,90 + 17,30 = 34,20
3. Vantaan Voimisteluseura, Tiklit 16,85 + 17,30 = 34,15
4. Helsingin Kotkat, Hämppikset 16,35 + 16,55 = 32,90
5. Järvenpään Voimistelijat, Freyat 15,55 + 15,85 = 31,40
6. Jyväskylän NV, Sirius 15,65 + 15,45 = 31,10
7. Vantaan Voimisteluseura Trionit 13,45 + 13,75 = 27,20
8. Tampereen TNV, Vocea 12,70 + 14,45 = 27,15
9. Turun Urheiluliitto, Opaalit 12,85 + 11,95 = 24,80
10. Tampereen TNV, Hiukkaset 11,65 + 12,50 = 24,15

Sarja 14-16-vuotiaat
1. Olarin Voimistelijat, Fotonit 18,35 + 18,50 = 36,85
2. Tampereen TNV, Minetit 18,05 + 17,90 = 35,95
3. Vantaan Voimisteluseura, Mimodes 16,95 + 16,80 = 33,75
4. Turun Urheiluliitto, Bixbit 15,40 + 15,90 = 31,30
5. Pakilan NV, Escada 15,35 + 15,50 = 30,85
6. Olarin Voimistelijat, Omegat 15,25 + 15,15 = 30,40
7. Tampereen TNV, Unikot 14,55 + 14,70 = 29,25
8. Järvenpään Voimistelijat, Firellit 14,30 + 14,85 = 29,15
9. Turun Jyry, Pippurit 13,95 + 14,10 = 28,05
10. Lahjan Tytöt, Violat 14,10 + 13,75 = 27,85

Elegia kakkostilalta SM-finaaliin4.5.2008 10:23
Elegia kakkostilalta SM-finaaliin. Elegia onnistui alkukilpailussa hyvin. Suoritus oli vakuuttava ja Elegia sai yhteispisteet 18,20 (5,85 3,60 8,75 ). Tästä on hyvä jatkaa finaaliin.

Yle televisioi kilpailun finaalin ja näyttää sen YLE TV2 sunnuntaina klo 16.30.

Svoli / Joukkuevoimistelun SM-kilpailut 03.05.2008

Alkukilpailu Naiset

SIJA JOUKKUE TV AV EXE YHT

1 Olarin Voim Deltat 5,90 3,80 8,80 18,50
2 Tapiolan Voim Elegia 5,85 3,60 8,75 18,20
3 Turun Pyrkivä Sudenkorennot 5,20 3,05 7,80 16,05
4 Lahjan Tytöt Stellaria 4,90 2,75 7,25 14,90
5 Helsingin Kotkat Miirut 5,05 2,95 6,85 14,85
6 Keravan Nv Scarlett 4,30 2,20 6,35 12,85
7 Turun Jyry Mosquito 3,75 1,70 5,05 10,50


Alkukilpailu 14 - 16 -vuotiaat

1 Olarin Voim Fotonit 5,75 3,50 9,10 18,35
2 Tampereen Tnv Minetit 5,60 3,70 8,75 18,05
3 Vantaan Vs Mimodes 5,45 3,20 8,30 16,95
4 Turun Urheiluliitto Bixbit 5,15 2,65 7,60 15,40
5 Pakilan Nv Escada 5,15 2,75 7,45 15,35
6 Olarin Voim Omegat 5,10 2,55 7,6015,25
7 Tampereen Tnv Unikot 4,65 2,55 7,35 14,55
8 Järvenpään Voim Firellit 4,40 2,70 7,20 14,30
9 Lahjan Tytöt Violat 4,80 2,25 7,05 14,10
10 Turun Jyry Pippurit 5,05 2,50 6,45 13,95
11 Tapanilan Erä Inga 4,55 2,10 6,75 13,40
12 Seinäjoen Voim Bluét 4,30 2,05 6,85 13,20
13 Kemin Into Roxanna 4,40 1,75 6,35 12,50
14 Helsingin Kotkat Kristallit 4,10 2,00 6,15 12,25
15 Tampereen Nv Iiris 4,30 1,95 4,95 11,20
16 Tampereen Tnv Alfit 3,40 1,70 6,05 11,15
17 Tapiolan Voim Pinja 3,60 1,65 5,85 11,10
18 Keravan Nv Terrat 3,50 1,55 6,00 11,05
19 Kellon TU Castanea 3,45 1,55 5,85 10,85
20 Forssan Nv Kryptonit 3,95 1,35 5,35 10,65
21 Lahjan Tytöt Castaneat 3,40 1,35 5,75 10,50
22 Mäntsälän Voim Mereniat 3,30 1,65 5,45 10,40
23 Kuusamon Nv Lumilinnut 3,40 1,35 5,25 10,00
24 Rantaperkiön Isku Kefeidit 2,80 1,35 5,20 9,35
25 Vaajakosken Kuohu Gerbera 0,0 0,0 ,0 0,0

Alkukilpailu 16 - 18 -vuotiaat

1 Olarin Voim Ampeerit 5,65 3,45 8,55 17,65
2 Kemin Into Zircone 5,45 3,25 8,20 16,90
3 Vantaan Vs Tiklit 5,45 3,25 8,15 16,85
4 Helsingin Kotkat Hämppikset 5,10 3,20 8,05 16,35
5 Jyväskylän Nv Sirius 5,00 2,85 7,80 15,65
6 Järvenpään Voim Freyat 5,10 2,80 7,65 15,55
7 Vantaan Vs Trionit 4,25 2,35 6,85 13,45
8 Turun Urheiluliitto Opaalit 4,60 1,90 6,35 12,85
9 Tampereen Tnv Vocea 4,45 2,05 6,20 12,70
10 Tampereen Tnv Hiukkaset 4,05 1,70 5,90 11,65
11 Kotkan Kiri Afrodite 3,55 1,60 6,10 11,25
12 Turun Pyrkivä Serale 3,85 1,70 5,05 10,60
13 Hämeenlinnan Vs Mithrellas 2,15 0,80 2,15 5,10

Suomen Cup 1.osakilpailu Kotkassa22.4.2008
Elegialle hopeaa Suomen Cupin avausosakilpailuissa Kotkassa 19.-20.4.2008.

Viikonloppuna pidettiin Kotkassa Suomen Cupin ensimmäinen osakilpailu, joka käytiin TUL:n joukkuevoimistelun vapaasarjojen avoimien mestaruuskilpailujen yhteydessä. Tapiolan Voimistelijoiden Elegia sijoittui taidokkaalla suorituksella toiseksi sekä Suomen Cupissa että naisten avoimessa sarjassa. Espoolaismenestys oli vahva, sillä voiton vei Olarin Voimistelijoiden Deltat ja kolmanneksi Suomen Cupissa sijoittui Olarin Voimistelijoiden Ampeerit.

Lauantain alkukilpailussa Elegia sai bonusta suorituksen ilmaisullisuudesta ja yhteispisteiksi tuli 18.00 (5.7; 3.45; 8.85). Loppukilpailussa sunnuntaina suoritus oli vielä puhtaampi ja vapautuneempi; bonusta tuli sekä teknisestä sommittelusta että suorituksen ilmaisullisuudesta ja elämyksellisyydestä. Loppukilpailun pisteet 18.2 (5.9; 3.4; 8.9) yhdistettyinä alkukilpailun pisteisiin (18.00) toivat Elegialle yhteispisteet 36.20 ja toisen sijan. Elegian tekninen taitotaso ja liikkeiden suorituspuhtaus ovat huippuluokkaa ja joukkue pystyy tästä vielä parantamaan. Tavoitteena on voittaa naisten sarjan SM-kultaa toukokuun alussa Vantaalla joukkuevoimistelun SM-kilpailuissa.

Suomen Cupissa kilpaillaan sarjassa yli 16 v. Kotkassa kilpailuun osallistui 18 joukkuetta. Jokaisessa osakilpailussa 10 parasta joukkuetta saavat osakilpailupisteitä ja vuoden viimeisessä, 4. osakilpailussa syksyllä pisteet lasketaan yhteen ja eniten osakilpailupisteitä saanut on Suomen Cup -voittaja.
1. Osakilpailun tulokset:
1) Olarin Voimistelijat Deltat 37,35 ( 10 pist.
2) Tapiolan Voimistelijat Elegia 36.20 ( 9 pist)
3) Olarin Voimistelijoiden Ampeerit 34,95 (8 p.)
4) Vantaan Voimisteluseura Tiklit 33,80 (7p.)
5) Kemin Into Zircone 33.70 (6 p.)
6) Lahjan Tytöt Stellaria 31,65 (5 p.)
7) Turun Pyrkivä Sudenkorennot 31,60 ( 4 p.)
7) Helsingin Kotkat Hämppikset 31,60 (4 p)
9) Helsingin Kotkat Miirut 31,50 (2 p.)
10) Jyväskylän Nv Sirius 30,50 ( 1 p. )

Naiset, avoin sarja
1) OVO, Deltat 37,35 (18,45+18,90)
2) TapVo, Elegia 36,20 (18,00+18,20)
3) LaTy, Stellaria 31,65 (15,80+15,85)
4) Turun Pyrkivä, Sudenkorennot 31,60 (15,45+16,15)
5) HeKo, Miirut 31,50 (15,75+15,75)
6) KNV, Scarlett 27,80 (13,90+13,90)
7) Turun Jyry, Mosquito 22,30 (11,00+11,30)

16-18 vuotiaat, avoin sarja
1) OVO, Ampeerit 34,95 (17,45+17,50)
2) Kemin Into, Zircone 33,80 (16,70+17,10)
2) VVS, Tiklit 33,80 (17,00+16,80)
4) HeKo, Hämppikset 31,60 (15,60+16,00)
5) JNV, Sirius 30,50 (15,30+15,20)
6) JäV, Freyat 30,25 (15,20+15,05)
7) VVS, Trionit 28,15 (14,20+13,95)
8) TTNV, Vocea 25,70 (13,15+12,55)
9) TuUL, Opaalit 25,50 (12,75+12,75)
10) TTNV, Hiukkaset 25,00 (12,55+12,45)
11) Kotkan Kiri, Afrodite 22,20 (10,85+11,35)
12) Turun Pyrkivä, Serale 21,25 (10,75+10,50)

Elegia vieraili Länsi-Suomen alueella13.4.2008
Elegia osallistui ulkopuolisena joukkueena L-S aluekisoihin keräten odotetusti kisojen ylivoimaisesti korkeimmat pisteet (5.76, 3.53+, 8.37+, yht. 17.63). Ilmaisullinen kokonaisuus ja katsojille välittynyt elämys palkittiin bonuksin. Ennen seuraavan viikonlopun Suomen Cup –osakilpailua keskitytään vielä suorituspuhtauden parantamiseen ja koreografian viimeistelyyn Anttonin kanssa.

Länsi-Suomen aluemestaruuden voitti Lahjan Tyttöjen Stellaria (16.03) ja toiseksi sijoittui Turun Pyrkivän Sudenkorennot (15.07).

Tallinnan World Cup I9.4.2008
Elegia jäi yhdeksänneksi Tallinnan World Cupissa. Vahvalla suorituksella saadut tekniset pisteet olivat alkukisojen toiseksi parhaat. Siistiä suoritusta ei kuitenkaan arvostettu, vaan joukkue jätettiin suorituspisteissä kauas kärjen taakse. Elegian alhaiset suorituspisteet herättivät ihmetystä koko Suomen delegaatiossa.

Tulokset:
1. SC Oscar RUS 34.25
2. GC Piruett EST 33.15
3. Madonna RUS 32.45
4. Alcor UKR 32.15
5. Tanzfabrik / ATG AUT 31.65
5. Romanta UKR 31.65
7. GC Janika Tallinn EST 31.60
8. Tiklit / VVS FIN 30.55
9. Elegia / TapVo FIN 30.30
10.Sokol Prague CZE 24.00

Elegia avasi kevään kilpailukautensa Mustankissan Cupin voitolla16.3.2008
Elegia aloitti kevään kilpailukautensa voitokkaasti Mäntsälässä Mustankissan Cupissa 15.3.2008. Uuden ohjelman koreografian ovat laatineet Antton Laine ja Kirsi Lipponen. Kilpailusuorituksesta huokui Elegian herkkä ja taidokas liikekieli yhdistettynä vahvaan voimistelutaitoon. Parannettavaa jäi kuitenkin vielä tuleviin kevään kilpailuihin. Seuraavaksi Elegia kilpailee Tallinnassa World Cup I osakilpailussa 5.-6.4.

Yli 16-vuotiaiden sarjan tulokset:

1. Elegia, Tapiolan Voimistelijat (5.36; 3,1; 8,2) yht. 16,66
2. Ampeerit, Olarin Voimistelijat, Ampeerit 15,29
3. Zircone, Kemin Into, Zircone 14,76
4. Hämppikset, Helsingin Kotkat 14,53
5. Miirut, Helsingin Kotkat 14,25
6. Sirius, Jyväskylän Naisvoimistelijat 13,65
6. Freyat, Järvenpään Voimistelijat 13,65
7. Trionit, Vantaan Voimisteluseura 12,29
8. Opaalit, Turun Urheiluliitto 12,02
9. Hiukkaset, Tampereen Työväen Naisvoimistelijat 10,89
10. Milanat, Forssan Naisvoimistelijat 9,03