2013

Mestikset!

Kisakausi saatiin päätökseen viime viikonloppuna kilpasarjojen mestaruuskilpailuissa Jyväskylässä. Lauantaina kisasuoritukset paranivat edellisistä kisoista todella paljon kuten myös ilmaisu:) Kipinä V sai kategorian D ja jäi pois finaalista. Kipinä T sijoittui kategoriaan B ja pääsi finaaliin! 

Sunnuntaina Kipinä V sai nukkua pitkään ja seurata kisoja kun T sai viettää vielä yhden päivän ohjelman parissa. T:n Suoritus parani ilmaisultaan vielä lauantaista mihin oltiin tyytyväisiä! Harmittavia vanne virheitä kuitenkin sattui. Pisteitä ei osattu yhtään arvioida etukäteen mutta kun ne tulivat olivat ne todella hyvät suoritukseen nähden. Kaiken kaikkiaan finaalipäivänä T oli lopulta kahdeksas. Todella hyvä sijoitus kovatasoisessa kilpailussa. Onnittelut kaikille mitalisteille! :)

Seuraava viikko harjoitellaa esitysohjelmia joulunäytöksiin ja sitten katseet suunnataan tiukasti ensikauteen. Kisaohjelmat voi vielä nähdä seuran Gaalanäytöksessä ja esitysohjelmat joulunäytöksessä. Tervetuloa katsomaan!

 

 Mitaleille OVO Cupissa!

Kipinän kisakausi jatkui lauantaina Ovo Cupissa. Kipinä V suoritti taas sarjansa ensimmäisenä ja tälläkin kertaa harmittavasti tuloksena oli kategoria D. Ohjelma alkoi hieman epävarmasti mutta tytöt tsemppasivat hienosti ja suoritus parani loppua kohden todella paljon!

Kipinä T suoritti ohjelmansa suoritusnumerolla 20. Ohjelma sujui todella siististi ja varmasti. Vielä jäätiin kuitenkin kaipaamaan lisää ilmaisua. Kaikkien iloksi T sai kategorian B! Jee! Riemu yltyi entisestään kun tieto palkittavista tuli. Kipinä T palkittiiin yhdessä Kinesiksen ja Oneten kanssa! Paljon Onnea kaikille mitalisteille!

Psst! Käy kurkkaamassa tarkempi selostus päivästä Kipsujen blogista;)

 

Aluemestikset

Kipsut kisasivat launtaina Vantaalla Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailuissa. Aamu aloitettiin tuttuun tapaan harkkakierroksella. Harkan jälkeen mentiin vielä korjaamaan virheet ja tehtiin videoanalyysit. Harkkatila tyhjeni sopivasti niin että kumpikin pääsi tekemään vielä kokonaiset musiikilla joskin hieman pehmeällä alustalla. ;) Tämän jälkeen siirryttiin tekemään vauhdilla meikit ja hiukset valmiiksi. 

Kipinä V:llä oli kunnia aloittaa oma sarjansa 12-14 vuotiaiden kilpasarjassa. Suoritusnumerolla 2 kilpaillut  V ei yltänyt parhaimpaansa ja jäi viikon takaisesta suorituksesta. Ohjelma sisälsi pari pudotusta sekä epävarmuutta tasapainoissa. Vartalosarjat joita oltiin tarkennettu ennen kisoja näkyivät sensijaan hyvin ja näihin joukkue oli tyytyväinen. Tuloksena kategoria D ja sijat 10-15/20. V:n ohjelmaan tehdään tulevalla viikolla lisää muutoksia jotta ohjelma saadaan toimivammaksi. Lisäksi keskitytään hyppyihin.

Pian V:n jälkeen T aloitti oman kisalämppänsä. T suoritti heti tauon jälkeen joten tilaa lämpätä löytyi hyvin. Valmistautuminen sujuikin loistavasti ja osia saatiin tehtyä paljon myös musiikilla ennen suoritusta. Viimeiset tsemppipiirit ennen matolle astumista ja kaikki oli valmista. T:n suoritus parani huomattavasti viikontakaisesta kisasta Keravalla. Suoritus oli kauden paras tähän mennessä! Kaikki olivat hyvin tyytyväisiä suoritukseen vaikka kategoriaksi tulikin tällä kertaa C. Kovassa kisassa tämä tarkoitti kuitenkin sijoja 4-9/20. T:n ohjelmaan tehdään myös pieniä muutoksia ja koitetaan saada yhdistelmät selkeämmiksi. 

Kiitos SC Vantaalle hyvin järjestetyistä kisoista ja onnittelut kaikille mitalisteille! Etenkin kummijoukkue Aavalle joka ylsi kovassa kisassa hopealle! JEE! Onnea!

Kisaputki jatkuu ensiviikonloppuna OVO Cupissa Espoossa tutussa hallissa.:) Nähdään siellä!

Lämppäämässä harkkaa varten
Kipinä V
Kipinä T

 

 Kisakausi avattu upeasti!

Kipinä avasi kisakautensa Kerava Cupissa lauantaina 2.11. Harkassa oli vielä havaittavissa kisajännitystä ja hassuja virheitä sattui molempien ohjelmissa. Harkan jälkeen tehtiin kuitenkin korjaukset ja videoanalyysit ja päätettiin että pistetään päät kasaan suorituksiin ja mahtava meininki päälle.

Ensimmäisenä Kipinä V pääsi kisamaan. Valmistautuminen sujui hyvin ja joukko itsevarmoja sotureita asteli matolle. V teki kauden parhaan suorituksen tähän mennessä ja fiilis oli loistava! Valmentajat ja tytöt olivat iloisia päästessään tavoitteeseen tehdä onnistunut ja ilmaisullinen suoritus. Kategoriaksi tällä kertaa kuulutettiin D, johon ei oltu kuitenkaan tyytyväisiä. Kipinä V oli näinollen sijoilla 12-14. Nyt ohjelmaa muutetaan ja katsotaan että kaikki tekniset tulevat. Tästä on suunta ylöspäin!

Kisojen loppupuolella nähtiin Kipinä T. Ohjelma sujui hyvin ja tunnelma oli kohdillaan tyttöjen tehdessä orpolapset teemaista ohjelmaansa. Kaikki olivat tyytyväisiä kauden aloitukseen varsinkin kun tuloksena oli kategoria B! Mahtavaa! Jännityksellä odotettiin kisojen loppuun asti päästäänkö palkinnoille. Tällä kertaa palkittiin Kinesis, Akaasia ja Aqua, Isot onnittelut heille! Näin ollen Kipinä T nappasi sijan 4 tai 5!

Seuraava viikko keskitytään palautteiden pohjalta teknisiin osiin ja seuraavan kerran nähdäänkin aluekisoissa Vantaalla! 

Kipinä T alkuasennossa

 Kisakatselmus 27.10.

Ohjelmien ensiesiintymiset takana ja hyvin meni! Tänään Kipinä esitteli uudet vanneohjelmansa seuran katselmuksessa täpötäydelle yleisölle. V joutui harmillisesti esiintymään neljän hengen kokoonpanolla. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut kun V asteli varmasti matolle ja ilmaisua löytyi!T teki myös varman suorituksen ja täsmennykset näkyivät hienosti. Viimeinen viikko ennen Kerava Cuppia keskitytään ilmaisuun ja vartaloiden sitomiseen. Niin ja pukuihin vielä viimeiset paljetit ja kukkaset;) Nähdään Keravalla!

 Syyskausi käynnissä

Kipinän syyskausi alkoi hieman takkuisesti loukkaantumisten johdosta mutta onneksi ohjelmat ovat jo hyvässä mallissa. Tämän hetken tilanne on se että T kisaa viidenhengen - ja V kuudenhengen kokoonpanolla. Toivotavaan että loukkaantuneet paranevat nopeasti ja pääsevät takaisin remmiin. Tällä viikolla kuultiin jo hyviä uutisia kun Enni sai lääkäriltä luvan taas alkaa jumppailemaan pitkän tauon jälkeen!:) Myös muita muutoksia on tapahtunut. Pihla- valkku lähti Ruotsiin ja Heidilläkin on tiedossa pian ulkomaanreissu. Onneksi olemme saaneet vahvistusta Tuikkeen valkku Tiinasta. Tiina onkin päässyt joukkueeseen hyvin mukaan ja Kipinä on ottanut hänet avosylin vastaan:) Kipinällä on myös uusi baletinopettaja Janna, Tiian jäätyä äitiyslomalle.

Ensimmäisiin kisoihin on aikaa enää kolme viikkoa joten nyt treenisaleilla hiotaan, hiotaan ja hiotaan. Kokonaisia tehdään myös paljon jotta molemmat kokoonpanot ovat valmiita astelemaan matolle. Ennen ekoja kisoja on kuitenkin vuorossa seuran kisakatselmus jossa seuran joukkueet näyttävät uudet kisaohjelmansa. Tervetuloa katsomaan!

Kipinä päivittää kuulumisiaan Kipsujen blogi- osioon. Sieltä löytyy paljon kuvia ja Kipsujen tapahtumista juttuja tyttöjen sanoin. Kannattaa käydä kurkkaamassa!:)

Terkkuja leiriltä!

Ensimmäinen leiripäivä Kisakalliossa on takana ja ainakin pohkeet taitavat olla huomenna jumissa.  
Aluerinkileirin ensimmäisen päivän ohjelmaan on kuulunut mm. hyppytekniikkaa, vartalonhallintaa, balettia ja KTK-testit. Myös hetken aikaa ehdittiin nauttia ihanasta syyssäästä, kun treenien välissä käytiin napsimassa kuvia ulkona. Iltapalan jälkeen pidettiin turinatuokiota ja käytiin päivän treenitunnelmia ja onnistumisen hetkiä läpi. Sitten mars nukkumaan! Huomenna päästäänkin heti aamusta kestävyystreenin pariin. 

Hauskaa on tähän mennessä ollut :)


 

 

Kipsujen kesäkuvia!

Uusi kausi!

Kipinä palasi kesälomilta heinäkuun lopussa. Kesätreeni oli tuottanut tulosta, sillä varsinkin liikkuvuudessa oltiin menty eteenpäin. Hyvä tytöt!:)

Seuraavana viikonloppuna joukkue suuntasikin jo Kisakeskukseen ohjelmantekoleirille. Ohjelmat saatiin jo hyvään alkuun ja leiri oli todella onnistunut! Tänä syksynä vuorossa on taas aivan uudenlaiset ohjelmat ja musiikit. Uusi väline vanne tuo myös uuden haasteen:)

Leirillä ehdittiin myös miettiä kokoonpanojen kirjaimia. Kokoonpanot ovat Kipinä V (Eeva, Mette, Sonja, Jenny, Tiia, Paula) ja Kipinä T (Rosa, Julia, Lotta, Janina, Sanni, Vivi). Myös muita nimityksiä tehtiin. Joukkueelle valittiin kapteenit, jotka ovat Paula ja Rosa. Lisäksi iltaohjelmaan kuului kesäpalkintojen jako. Kesän kehittyjä oli Mette, ahkera treenaja Eeva ja kolme kesäkuvan ottajaa olivat Julia, Lotta ja Sonja.

Kesäkuvat olivat kaikki hienoja ja valkuille iski todellinen valinnanvaikeus! Pian kesäkuvia näkyy myös täällä. Luvassa on myös paljon enemmän kuulumisia ja kuvia, mutta siitä lisää myöhemmin!

 Kesä

Kipinä on ennen kesälomalle lähtöä ehtinyt olla monessa mukana: Gaalanäytöksessä nähtiin kevään kisaohjelmat viimeistä kertaa, suoritukset tulivat selvästi selkärangasta jo, koska olivat niin onnistuneita molemmat, vaikkei ohjelmia muistettu vanne- ja perustreenin lomassa harjoitella ollenkaan.
Kevätkauden päättäjäisiä vietimme tällä kertaa Megazonen merkeissä. Vauhtia ja jännitystä riitti yllin kyllin, kun tytöt ja valmentajat totteuttivat pelistrategioitaan pimeässä sokkelossa. Pelin päätyttyä jatkettiin Tapiolaan pizzalle ja Silkkiniitylle hengailemaan.

Kipinä osallistui myös kesäkuussa järjestettävään SunLahti-tapatumaan, tässä valvojamme terveiset reissulta:

Retki sujui hyvin ja erittäin "helteisissäkin" tunnelmissa. Tytöt osallistuivat Kesän parhaat festarit kenttäohjelman treeneihin päivittäin. Kisamarssilla torstaina kunnostauduttiin kannustushuutojen äänekkyydessä ja kuva komeasta kulkueestamme päätyikin Etelä-Suomen sanomien uutisiin seuraavana päivänä. Avajaisia vietettiin mäkimontussa ja illan kruunasi mäkihypyt sekä ilotulitus.
Perjantaina seurattiin myös upeita MM-kisaohjelmia. Lauantaina seikkailtiin tapahtumatorilla ja treenattiin kahteen otteeseen. Sunnuntaina oli kenraaliharjoitus stadionilla ja ennen finaali esitystä kaikilla olikin komeasti tupeeratut etuhiukset ja puolikiloa lakkaa päässä :)

Mukkulan koulun hyvin ilmastoidussa luokassa uni maistui kiitettävästi, kunhan patjojen jatkuva narina loppui ja hiljensi huoneen. Lähellä oli onneksemme ihana uimaranta Vesijärvessä polkittiinkin muutaman kerran kun ohjelmalta ehdittiin.
Ruokaa syötiin Lahti-Areenalla kaikkin tuhansien joukossa ja herkkujakin löytyi tapahtumatorilta sekä koululta. Helteellä juomisesta ja syömisestä koitettiin parhaamme mukaan pitää huolta ja keli asettikin tässä haasteen. Mutta kaikki selvisivät kuumuudesta hyvin.

Ihailtavaa oli into, olla jaksettiin painella aamusta iltaan kävellen ja bussilla edes takaisin.
Varmasti jalat väsyneenä retkeilijät palasivatkin kotiin. 

Osa Kipsuista osallistui lisäksi SunLahden jälkeisellä viikolla seuran järjestämälle kesäleirille, jonka jälkeen jokaisen tytön kohdalla on koittanut kesäloma. Hieman aiemmasta poikkeavaan kesätreeniin on liitetty myös valokuvauskilpailu, jonka tuotoksia saadaan toivottavasti myös näille sivuille! Treenisaleille Kipinä palaa taas elokuun alusta, jolloin tarkoituksena on käydä nopeasti ohjelman tekoon, jotta saamme ohjelman rungon valmiiksi ennen kisakallion rinkileiriä.

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!

 

 

 

 4-5.5 Hyviksissä finaaliin!

Kipsut suuntasivat kohti Turkua lauantaina aikaisin aamulla. Kupittaalla koko porukka sitten kokoontui ja päästin aloittamaan kauan odotetut kauden pääkisat!

Harkkakierrosta varten lämpättiin tuttuun tapaan yhdessä, josta jatkettiin erikseen osien läpikäynnillä. Pitkien harkkasuoritus lupaili jo hyvää, sillä aamuun saatiin tehtyä todella ilmaisullinen ja varma kokonaisuus. Lyhyillä jännitys tai aamu-unisuus tuntui vielä vähän vaivaavan ja harkkakierroksen jälkeen tehtiinkin tarkat korjaukset, jotta kaikille saatiin varma fiilis ohjelmasta. Näiden jälkeen kaikki olivat hyvin tyytyväisiä ja korjausten jälkeen lähdettiinkin hoitamaan kisalook kuntoon.

Pian ruokailun jälkeen P:n kisalämppä lähti käyntiin. Tällä kertaa olimme varanneet runsaasti aikaa, ja valmistautuminen onnistuikin loistavasti P teki todella hyvän suorituksen, joka harmittavasti sisälsi ohjelman loppupuolella kaksi suurempaa tasapaino virhettä. Kuitenkin kokonaisuuteen oltiin erittäin tyytyväisiä, ja joukkue palkittiin kategorialla C. Jännitys finaaliin pääsystä siis alkoi :)!

L suoritti hieman myöhemmin iltapäivällä. Valmistautuminen sujui myös hyvin, ja kokonaisuus rokkasi! Aamun virheet oli korjattu ja ilmaisua löytyi. L:n ohjelma sisälsi myös vain muutaman pienen virheen, joten tähänkin suoritukseen voitiin olla todella tyytyväisiä! Myös L arvioitiin kategoriaan C! 

Illalla alkoi odotus. Pitkään ehdittiin jutella ja valkkujen puhelimet päivitettiin monta kertaa ennen kuin selvisi miten kävisi. Olisiko kauden päätavoitteeseen päästy...ja niinhän siinä kävi! Hotellihuoneen täytti 16 tytön ja neljän valkun kiljunta ja nauru. JESS! Me tehtiin se!

Sunnuntaina siis taas kisalämppäämään ja matolle. Harkkasuorituksen olivat jälleen molemmilta onnistuneet, mutta vielä ei tullut nappisuoritusta, joten sitä lähdettiin hakemaan tämän päivän suorituksista. 

Pitkät sekä lyhyet tekivät finaalissa kauden parhaansa. Suoritukset olivat varmat ja ilmaisulliset. Kaikki olivat todella iloisia. Matolla oli ollut kivaa ja sen kyllä huomasi tytöistä, kuinka he nauttivat esiintymisestä. Aivan mahtava viikonloppu!

Kiitos tytöille, valkuille, kannustusjoukoille ja kisajärjestäjille!

 

Aluemestikset

Kisabussi Kotkaan starttasi aikaisin aamulla. Mukana oli myös Joiku ja joukko kannustusjoukkoja. Harkkakierros oli tälläkertaa hieman erilainen sillä matolla aikaa oli vain minuutti per joukkue. Nopean läpikäynnin jälkeen suunnatiin laittamaan nopeasti kisalook kuntoon ja sitten kisalämppäämään. 

Pitkät saivat tälläkertaa kunnian aloittaa sarjansa. Heti heidän jälkeensä arpaonni oli osunut lyhyille, joten kokoonpanot nähtiin tälläkertaa peräkkäin heti kisojen alussa.

P:n kisalämppää oli muutettu näihin kisoihin, joka hieman tuntui sekoittavan tyttöjä. Suoritus jäi hieman vaisuksi ja epävarmaksi. Ohjelma oli kuitenkin todella yhdenaikainen johon oltiin tyytyväisiä. Tällä kertaa kuitenkin harmittavasti tuloksena kategoria D.

Pitkien jälkeen Lyhyet astelivat matolle. Edellisen viikon harkoissa oli painotettu suoritusta, ja sen parantaminen olikin tavoitteena näissä kisoissa. Suoritus olikin paljon puhtaampi ja yhdenaikaisempi kuin aikaisemmissa kisoissa. Asenne oli kohdillaan! Muutama isompi virhe vielä löytyi ja tyttöjen keskittyessä suoritukseen ja tarkkuuteen ilmaisu jäi hieman totuttua vaisummaksi. Tavoitteeseen kuitenkin päästiin ja kaikkien iloksi tytöt palkittiin kategorialla C!

Kisapäivä oli lyhyt oman kisan suhteen, mutta silti kivaa oli! Loppupäivän saatiinkin katsoa ja kannustaa muita joukkueita. Kisojen päätyttyä bussilla kohti Espoota.

Kiitos kaikille hauskasta kisapäivästä!

Nyt keskitytään onnistuineiden kokonaisten saamiseen, jotta pääkisoissa Turussa molemmat Kipinät ovat iskussa. Siellä nähdään taas!

Hyvinkää Cup 

Sunnuntaina Kipsut osallistuivat Hyvinkää Cuppiin. Hieman vajaalla valkkukokoonpanolla saatiin päivä käyntiin harkkakierroksella ja hiustenlaitolla. Tässä vaiheessa Pihlakin saatiin remmiin mukaan, ja nutturat ja meikit saatiin ajoissa valmiiksi. Sitten syömään ja puvut päälle. P suuntasi kisakatsomoon ja L:n kisalämppä alkoi.

L teki jälleen kerran super ilmaisullisen kokonaisuuden ja itsevarmuus näkyi kauas. Tällä kertaa ohjelma sisälsi kuitenkin eriaikaisuus virheitä ja pientä tutinaa tasapainoissa. Tuloksena näistä kisoista kategoria D.

Heti kun L oli mennyt alkoi Pitkien valmistautuminen. Kisalämppä sujui ongelmitta ja pian asteltiinkin matolle. Paikat oli nyt laitettu kuntoon kuudelle, sillä kaksi tyttöä joutui jättämään kisan väliin. Kuviot toimivat ja suoritus oli todella puhdas ja tarkka. P saikin kategorian C, johon oltiin todella tyytyväisiä.

Kisaputki jatkuu ensi viikonloppuna Kotkassa! Nähdään siellä! 

 

Kisakatselmus 

Kipinä nähtiin Mustan Kissan Cupin jälkeen seuramme kisakatselmuksessa. Esiintymiskokemusta saatiin taas lisää ja samalla nähtiin muiden joukkueiden uudet kisaohjelmat. 

Kipinä P joutui menemään tällä kertaa kuudella loukkaantumisten takia, joten kuviot olivat vielä vähän hakusessa. Muuten P:ltä nähtiin varmaa ja tarkkaa tekemistä!

L nähtiin myös vajaalla kokoonpanolla. Aivan ei ylletty siihen ilmaisullisuuteen ja varmuuteen kuin Mustassa Kissassa, mutta kohdat joita oltiin tarkennettu olivat jo paljon parempia!

Kisakauden avaus

Kipinä avasi kisakautensa Mustan Kissan Cupissa Mäntsälässä sunnuntaina. Vuorossa oli myös ensi esiintyminen 12-14 vuotiaiden kilpasarjassa. 

Päivä alkoi tuttuun tapaan lämmittelyllä ja ohjelman osien läpikäynnillä. Harkkasuorituksiin oltiin ihan tyytyväisiä, mutta vielä kaivattiin lisää varmuutta ja ilmaisua. Sillä tasapainot hieman vielä tutisivat ja ilme jäi vaisuksi. Näitä lähdettiinkin hakemaan päivän suorituksista.

Lämpän ajaksi suunnattiin harjoituskoululle. Lämppä onnistuikin yli odotusten sillä käytössä oli matto joten ennen suorituksia saatiin alle vielä yhdet kokonaiset. Onnistuneen kisalämpän jälkeen harjoituskoululla, suunnattiin takaisin kisapaikalle hyvillä mielin. Pikakorjaukset hiuksiin, tossut jalkaan ja sitten oltiinkin jo keskittymistilassa. Tsemppipiirin jälkeen molemmista kokoonpanoista huokui iloisuus ja varmuus juuri ennen matolle menoa. Fiilikset olivat korkealla!

L:n rokkariteemaisesta ohjelmasta ei vauhtia puuttunut ja tytöt vetivät upeasti kauden parhaan suorituksen. Ilmettä löytyi ja tasapainot olivat varmempia kuin aamuharkassa. Myös P teki kauden parhaansa ja sitä kaivattua ilmaisua löytyi ja aavelaiva tunnelmaan päästiin loistavasti! Mahtava kauden aloitus. Sekä tytöt että valmentajat olivat erittäin tyytyväisiä suorituksiin.

Tällä kertaa tuloksena kategoria D, johon tytöt olivat hieman pettyneitä. Tästä lähdetään parantamaan seuraaviin kisoihin. Ohjelmiin tehdään muutoksia ja niitä lähdetään selkeyttämään ja hiomaan Hyvinkää Cuppiin, jossa Kipinä nähdään seuraavan kerran. 

Nähdään siellä ja tsemppiä kaikille kisakauteen!

 

 

 Kevätkausi käynnissä ja kovaa!

Kipinät palasivat rennolta ja ansaitulta joululomalta loppiaisen jälkeen maanantaina. Joulun jälkeen toivotimme myös Janinan tervetulleeksi tiimiin, Ellenille onnea uusiin haasteisiin ja Jeminalle tsemppiä polven parantamiseen.

Kahdet treenit keskityttiin pelkkään perustreenin, viikonloppu taas omistettiin koreografioiden työstämiseen ohjelmantekoleirillä Kisakeskuksessa. Viikonloppu koostui siis treenistä, ruokailusta ja levosta, toki aikaa löydettiin näiden välistä myös ulkoilulle, hassuttelulle ja yhdessäololle. Aika kului leirillä kuin siivillä ja treenistä toiseen saatiin molempiin ohjelmiin sommiteltua toinen toistaan vaikuttavimpia kohtia. Koreografiat ovat nyt molemmat viimeistä rutistusta vaille valmiita ja sitten alkaa pitkäjänteiden hionta. Tyttöjen tekeminen jo tässä vaiheessa kautta lupaa erittäin hyvää!

Vaikka viikonloppu oli henkisesti haastava ja rankka monen suusta kuului sunnuntain päätteksi "Mitä, joko nyt kotiin?". Nyt kipsujen tavoitteena on jatkaa samalla draivilla kotisaleille ja näyttää kisoissa kaksi upeaa ohjelmaa, jotka ovat keskenään kuin yö ja päivä. KIITOS kisakeskus, HYVÄ tytöt ja valmentajat - MAHTAVA leiri!