Ruoste (-2015)
Ruoste on Tapiolan Voimistelijoiden uusi naisten kilpasarjan joukkue, joka on perustettu vuoden 2013 joulukuussa.
Syksyllä 2014 Kilpajoukkueeseen kuuluu yhteensä 7, 1993-1986 syntynyttä entistä ja nykyistä Tapiolan Voimistelijoiden voimistelijaa ja valmentajaa. Harjoittelurinkiin kuuluu useampi voimistelija. Pääosin joukkue koostuu Elegian ja Pinjan voimistelijoista, mutta mukaan on löytynyt myös muutama ulkopaikkakunnan vahvistus.
Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan korkealla sykkeellä ja pilke silmäkulmassa.
Joukkueessa voimistellaan omatoimiseesti ja valmennuksesta vastaa joukkue itse, yhdessä Katri Kukkolan kanssa