2014 syksy

Mitä uusi vuosi tuo tullessaan?

Joululoma lähestyy jo loppuaan. Ennen lomaa Halla esiintyi sekä seuran Joulukalenteri-näytöksessä rytmisen yksilöohjelmilla että Tapiolan Voimistelijoiden 50-vuotisjuhlanäytöksessä Lumettarien (sittemmin Team Lumi ja nykyinen Team Tapiola) vanhalla Pokémon-teemaisella pallo-ohjelmalla. Molemmissa näytöksissä onnistuttiin hienosti. Ennen lomaa ehdittiin aloittaa myös uuden ohjelman työstäminen, ja siinä pääsimmekin jo varsin pitkälle.

Halla aloittaa kauden loppiaista edeltävänä viikonloppuna teholeiripäivällä, jonka aikana ohjelma tehdään loppuun asti valmiiksi. Keväällä osallistumme ensimmäistä kertaa 10-12-vuotiaiden sarjaan. Joukkue on kehittynyt ja kasvanut huimasti näiden parin vuoden aikana, jotka esivalmennuksesta 8-10-vuotiaiden ikäluokkaan siirtymisen jälkeen ovat nyt takana päin. Tässä vielä muutama kuva matkan varrelta!

Syksyllä 2012 pikkuruiset muurahaiset esiintyivät naruohjelmalla.
Keväällä 2013 ohjelmassa pomppi monta kengurua.
Syksyn 2013 pallo-ohjelman veikeä musiikki oli anime-elokuvasta Kikin lähettipalvelu.
Keväällä 2014 keveä ja herkkä ohjelma tehtiin entistä ehommiksi tuunatuilla edellisen kauden puvuilla.

Synttäriasemalla juhlittiin onnistunutta suoritusta!

8.11.2014

Halla päätti kisakautensa lauantaina 8. marraskuuta Tapiolan Voimistelijoiden omalla Synttäriasemalla. Kauden päätös oli äärimmäisen onnistunut, ja jo harjoituskierroksella suoritus oli kirkkaasti kauden paras: hallittu, yhtäaikainen ja keskittynyt. Valmistautuminen suoritukseen sujui hyvin, ja tytöistä huokui hyvä tekemisen meininki, voimistelun ilo ja luottamus omiin taitoihin.

Ennen suoritusta jännitys oli katossa. Kotiyleisön edessä Halla suoritti pienistä narumokista huolimatta hienon kokonaisuuden, joka oli erinomainen päätös kaudelle ja palkinto syksyn kovasta työstä ohjelman parissa. Jalat ojentuivat, ryhti säilyi ja hymyt säteilivät. Hyvä tytöt, hyvä me!

Koska kausi loppui poikkeuksellisen aikaisin, keskitytään nyt täysillä treenaamiseen ja mietitään jo tulevaa. Seuran joulukuista 50-vuotisnäytöstä varten saamme myös kunnian esittää erään jo aikaisemmin kisamatoilla suosiota niittäneen koreografian...

Ylivenytyksiä, keskivartalon lihaksia, välineellä temppuilua ja uusia liikkeitä sekä tuttua ja turvallista perustreeniä -- näillä eväillä jatkuu Hallan marraskuu!

Harppaus eteenpäin Halloween-asemalla

1.11.2014

Halla esiintyi kauden toisella asemallaan lauantaina 1.11. Keravalla. Halloween-asemalle lähdettiin hiukan poikkeuksellisissa olosuhteissa viime hetken loukkaantumisen takia, mutta koko joukkue otti tilanteen haltuun todella reippaasti, ja pienillä muutoksilla ohjelma saatiin toimimaan yhden voimistelijan vajauksellakin.
Ohjelman vaativuus näkyi jälleen sekä harkkasuorituksessa että esityksessä, mutta edellisestä viikosta mentiin huikea askel eteenpäin siisteydessä ja ilmaisussa. Moni kohta oli selkeytynyt, ja esiintyminen oli itsevarmempaa ja rohkeampaa. Tytöistä huokuva voimistelun ja onnistumisen riemu kantaa taas eteenpäin kisakauteen; kolmas viimeinen asema tällä kaudella on tulevana viikonloppuna järjestettävä oman seuran Synttäriasema, jonka jälkeen käännämme katseet seuran joulukuiseen 50-vuotisjuhlanäytökseen, entistä parempaan perustreeniin ja -voimisteluun sekä vähän jo tulevaan kevääseenkin...

Kuva on Tapiolan Voimistelijoiden Facebook-sivulta.

Kisakausi käyntiin Vihdissä

25.10.2014

Hallan kisakausi on virallisesti avattu Vihdissä Hiiden asemalla. Jo harjoituksissa oli jännitystä ilmassa, ja varsinkin ohjelman loppuun jäi vielä parantamisen varaa. Asetimmekin omaan suoritukseemme tavoitteeksi keskittyä jalkojen ojennuksiin, joita on muutenkin korostettu harjoittelussa läpi kauden.

Lämmittelyn lomassa teimme tuttavuutta yli seurarajojen, kun pääsimme iloksemme tutustumaan saman ikäiseen Elisen Illusion Rose -joukkueeseen, jota Hanna valmentaa Hallan lisäksi. Itse suoritus ei yltänyt harjoitustasolle. Kilpailuhermot kaipaavat vielä treenaamista ja ohjelman tärkeät kohdat täsmentämistä ja tiukkuutta. Kotisalille lähdetään treenaamaan lisää suoritusvarmuutta, jotta ohjelmassa saadaan tuotua joukkueen parhaat puolet esiin.

Seuraavan kerran Halla pääsee esiintymään Halloween-asemalla Keravalla jo tulevana viikonloppuna. Tiukka treeniviikko uutta koitosta varten on jo käynnissä!

Jännitystä ja innostusta kisakatselmuksessa

 

12.10.2014

Hallan uusi naruohjelma sai ensiesityksensä seuran kisakatselmuksessa sunnuntaina 12.10. Aamupäivällä pidettiin tavalliseen tapaan treenit ja valmistauduttiin esiintymään yleisölle. Tapiolan urheiluhallille saapui iltapäivällä jännittynyt porukka. Uusi ohjelma on hieno mutta vaikea, ja uudet puvutkin ehtivät valmistua juuri parahiksi, joskin koristeet olivat vielä puolitiessä.

Esiintymisestä näkyi jännitys, eivätkä varsinkaan kuviot ja vaikeat temput napsahtaneet vielä aivan kohdilleen. Muutamassa viikossa ollaan kuitenkin menty paljon eteenpäin, ja aamupäivän treeneissä suurennuslasin alla olleet kohdat olivat siistiytyneet huomattavasti. Kokonaisuus oli virheistä huolimatta ryhdikäs ja vauhdikas!

Halla puurtaa vielä parit treenit alkuviikosta ennen muutaman päivän syyslomailua, ja pian koittaakin jo ensimmäinen asema Vihdissä. Tsemppiä kaikille kisakauden aloitukseen!

 

 

Ja taas mennään!

12.9.2014

Halla on aloittanut jälleen harjoittelun elokuun alussa, ja treeneissä ollaan hikoiltu peruskunnon kanssa sekä tutustuttu uuteen naruohjelmaan. Joukkueen kokoonpano muuttui hiukan keväästä, ja lisäksi saimme vielä uuden vahvistuksen Turusta. Tervetuloa Ellen! Jälleen tytöt ovat innokkaita venyttelemään ja opettelemaan uusia liikkeitä. Treenaamisessa on paljon uusia tuulia, ja tällä kaudella tytöt aloittivat myös balettitunnit. Tekemistä riittääkin koko syksyksi, sillä jo keväällä odottavat aivan ensimmäiset oikeat kilpailut.

Sitä ennen Halla osallistuu syyskaudella kolmelle asemalle sekä seuran kisakatselmukseen ja 50-vuotisnäytökseen.